Arvo ja Saima Laajan Säätiö

Kuortaneen elinkeinoelämää
edistävä rahasto.

Säätiön tehtävä

Arvo ja Saima Laajan Säätiö tukee taloudellisesti elinkeinotoimintaa sekä elinkeinotoiminnan edistämistä, kehittämistä ja tutkimusta Kuortaneella.

Säätiön toiminta alkoi syyskuussa 1999 ja perustamisasiakirjana oli Arvo ja Saima Laajan testamentti.

Mihin tarkoitukseen voi hakea?

Säätiö myöntää avustuksia ja apurahoja hankkeisiin, jotka edistävät kuortanelaista elinkeinoelämää sekä edistävät erityisesti maanviljelykseen, metsänhoitoon ja muihin peruselinkeinoihin liittyvää tutkimusta Kuortaneella.

Avustuksia ja apurahoja myönnetään yhdistyksille, hankkeille, opiskelijoille tai yrityksille.

Miten haen avustusta tai apurahaa

Voit hakea avustusta tai apurahaa täyttämällä sähköisen hakemuslomakkeen verkossa.

Säätiö vastaanottaa hakemuksia jatkuvasti ympäri vuoden. Kaikki kuluvana vuonna 31.8. saapuneet hakemukset käsitellään kerran vuodessa marraskuun loppuun mennessä.

Säätiön hallitus tekee päätökset kokousaikataulunsa mukaisesti ja ilmoittaa päätökset myönnetyistä avustuksista saajilleen kirjallisesti. Lisäksi tiedot myönnetyistä apurahoista julkaistaan myös verkkosivuillamme.

Lahjoitukset

Arvo ja Saima Laajan Säätiö ottaa kiitollisena vastaan lahjoituksia ja testamentteja.

Myönnetyt avustukset

Esimerkkejä myönnetyistä avustuksista ja apurahoista:

Riistanhoitoon liittyvä yhdistys, 6 400 €
Palvelujärjestö, 4 000 €
Eläintila, 10 000 €
Tuotannon konsultointiyritys, 21 000 €
Suunnittelutoimisto, 8 000 €
Maatalous, 2 500 €
Hirviseurue, 5 000 €
Marjatila, 6 500 €

Avustuksia ja apurahoja myönnetään yhdistyksille, hankkeille, opiskelijoille tai yrityksille.

Takaisin ylös ^

Arvo ja Saima Laajan Säätiö

Hae avustusta

Hae apurahaa

Hakemusten liitteet

Lahjoita

Yhteystiedot

Säännöt


© ARVO JA SAIMA LAAJAN SÄÄTIÖ sr  |  y-tunnus 1593302-2 | Tietosuojaseloste